Hei!
Nyt kaikki aktiiviset kipinkapin ilmoittautumaan mukaan kurssi- ja tanssireissulle 26.3.2011 Naapurivaaraan. Reissulle lähdetään klo 13 aikoihin Varpaisjärveltä ja ajamme Rautavaaran kautta Sotkamoon. Maija Astikaisen vetämä kurssi klo 15-18 kuumissa latinalaisrytmeissä, jonka jälkeen ruokailu ja sauna. Iltakinkerit Sinitaivaan ja Suvi Teräsniskan tähdittäminä. Kotiinpäin lähdetään tanssien jälkeen. Ilmoittautukaa p. 044 335 3102/Tiina niin päästään lähtemään hyvällä porukalla!
Hei ! Sunnuntaina 6.3. klo 12-15 saamme alkuperäiseen ohjelmaan lisäksi SALSAOPETUSTA! Olemme saaneet Salsasavon Leena Lindell-Osuagwun opettamaan meille salsaa. Leenalla on yli 10 vuoden kokemus opetustyöstä Salsasavossa. 6.3. tunneilla opetellaan tanssin perusaskel + muutamia helppoja liikkeitä, opetellaan tanssilajille tyypillisiä peruskuvioita ja uusia askeleita, ja tietysti rytmikkään musiikin tahdissa. Osallistumimaksu tanssiseuralaisilta 4 € ja ulkopuolisilta 10€ koko 3 tunnin opetus.
Niin se syksy saapuu ja siirrymme Kesän harrastuksista talvisempiin touhuihin.Kuten tanssikursseille.Kurssit alkaa 26.9 siellä niin tutuksi tulleella tanssisalilla.Niinpä toivotan tervetulleeksi uudet ja entiset tanssinharrastajat liikuntahallille.Syksyn ohjelman näet toisaalla sivuillamme ja ohjelman saat myös paikanpäältä su.26.9
Kiitos Piialle vaivan-näöstä.Nyt toivotaan että tanssikansa löytää ja alkaa käyttämään sivujamme.Täällä voit kysellä kimppakyytiä tai jos jotakin on sydämmellä niin kirjoittele.Kun kirjoitatte niin toivomus olisi että teksti on asiallista ja hyvien tapojen mukaista.Toivo kaikille jäsenille lämmintä ja tanssintäyteistä kesää. t.EERO puh,joht.
Hei!
Lähdetäänkö porukalla tanssimaan 14.1.2012 Iso-Valkeisille? Pistäkää tietoa tulemaan!
Terkuin ja Hyvää uutta vuotta 2012 toivottaen
Tiina
Juh…lähetään .Minä tuun miehen kans…. Tai kahen ;PDD
Tulossa, irja
Tule sinäkin mainostamaan ilmaiseksi hyviä sivujasi!
http://mainosta-ilmaiseksi.blogspot.com
fggh testi
Hei!
Nyt kaikki aktiiviset kipinkapin ilmoittautumaan mukaan kurssi- ja tanssireissulle 26.3.2011 Naapurivaaraan. Reissulle lähdetään klo 13 aikoihin Varpaisjärveltä ja ajamme Rautavaaran kautta Sotkamoon. Maija Astikaisen vetämä kurssi klo 15-18 kuumissa latinalaisrytmeissä, jonka jälkeen ruokailu ja sauna. Iltakinkerit Sinitaivaan ja Suvi Teräsniskan tähdittäminä. Kotiinpäin lähdetään tanssien jälkeen. Ilmoittautukaa p. 044 335 3102/Tiina niin päästään lähtemään hyvällä porukalla!
Terkuin Tiina Niemi
Hei ! Sunnuntaina 6.3. klo 12-15 saamme alkuperäiseen ohjelmaan lisäksi SALSAOPETUSTA! Olemme saaneet Salsasavon Leena Lindell-Osuagwun opettamaan meille salsaa. Leenalla on yli 10 vuoden kokemus opetustyöstä Salsasavossa. 6.3. tunneilla opetellaan tanssin perusaskel + muutamia helppoja liikkeitä, opetellaan tanssilajille tyypillisiä peruskuvioita ja uusia askeleita, ja tietysti rytmikkään musiikin tahdissa. Osallistumimaksu tanssiseuralaisilta 4 € ja ulkopuolisilta 10€ koko 3 tunnin opetus.
alert(‘tests’)
Hienoa!
Hei!
Tervehdys teille kaikille. Ja kiitos Piialle sivujen ajantasaistamisesta. Olen tanssikurssiasioissa tavoitettavissa p. 044 335 3102.
Talvisin terveisin
Tiina, pj
mahtava homma
Niin se syksy saapuu ja siirrymme Kesän harrastuksista talvisempiin touhuihin.Kuten tanssikursseille.Kurssit alkaa 26.9 siellä niin tutuksi tulleella tanssisalilla.Niinpä toivotan tervetulleeksi uudet ja entiset tanssinharrastajat liikuntahallille.Syksyn ohjelman näet toisaalla sivuillamme ja ohjelman saat myös paikanpäältä su.26.9
Kiitos Piialle vaivan-näöstä.Nyt toivotaan että tanssikansa löytää ja alkaa käyttämään sivujamme.Täällä voit kysellä kimppakyytiä tai jos jotakin on sydämmellä niin kirjoittele.Kun kirjoitatte niin toivomus olisi että teksti on asiallista ja hyvien tapojen mukaista.Toivo kaikille jäsenille lämmintä ja tanssintäyteistä kesää. t.EERO puh,joht.
Näyttäisi tomivan. Nyt eikun vaan vilikasta keskustelua!
testi
vastaus
Testiviesti
Viäntymättömien vieraskirja / keskustelupalsta